Tiedote -

​SAP toimittaa toiminnanohjausjärjestelmän suomalaisen ARNON Oy:n kansainväliseen laajentumiseen

Liiketoimintaratkaisujen toimittaja SAP ja sen kumppanit Solteq Oyj ja Neomore Consulting Oy ovat solmineet SAP S/4HANA -sopimuksen ARNON Oy:n kanssa. ARNON on suomalainen teollisuuden sähkö- ja automaatiopalveluita toimittava yritys. Yhtiö on suurin sähkökeskusten valmistaja Pohjoismaissa. Sopimus tehtiin kilpailutuksen ja kattavien benchmark-vertailujen jälkeen ja on ensimmäinen uusi asiakas S/4HANA:lle tässä kokoluokassa eli pk-sektorilla Suomessa.

”Halusimme uudistaa ja automatisoida liiketoimintamme kokonaisuudessaan. Olemme noudattaneet liiketoiminnassamme sensorista pilveen -konseptia ja vahvaa sähköautomaatiosuunnittelua. Olemassa olevat järjestelmämme eivät ole tukeneet kasvustrategiaamme, ja niissä on ollut hajanaisuutta sekä liian paljon manuaalisia toimintoja. Ensimmäisessä vaiheessa siirrämme uuteen järjestelmään toimitusprosessin ja talouden sekä digitalisoimme myynti- ja ostotransaktiot”, sanoo ARNON Oy:n operatiivinen johtaja Toni Ristamäki.

”Ensisijainen tavoitteemme on tukea asiakkaitamme heidän liiketoimintansa kokonaisvaltaisessa kehittämisessä”, kertoo SAP:n kanavavastaava Arto Saarinen. ”ARNONin innovatiivisuus ja valmius uudistaa prosesseja kokonaisuudessaan SAP:n kanssa oli huomattavaa. Myös ARNONin asenne ja ajatukset olivat eteenpäin katsovia ja avoimia kehitykselle. Puhumme usein Intelligent Enterprise -käsitteestä, jossa rakennamme yhdessä yritysten liiketoiminnasta älykästä ja edityksellistä osa-alue kerrallaan. ARNON on omaksunut kyseisen ajattelumallin hyvin. Konseptissa painottuu pitkän aikavälin suunnittelu, kumppanuus sekä kokonaisvaltaisuus, joita lähdemme yhdessä tavoittelemaan”, Saarinen jatkaa

Tällä hetkellä ARNON toimii fyysisesti omilla lokaatioilla Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa, mutta asiakkaidensa kautta globaalisti. Yhtiö kansainvälistyy vahvasti edelleen ja kasvun tueksi tarvittiin vakuuttavammat järjestelmät, jotka toimivat ARNONin kumppaneiden kanssa. Iso osa kumppaneista, asiakkaista ja toimittajista käyttää SAP:ia.

Ratkaisun myynnistä ARNONille vastasi Solteq. Kaksi kumppania hoitavat toteutuksen yhdessä siten, että Neomore Consulting toteuttaa logistiikan sekä tuotannon prosessit ja Solteq talouden prosessit sekä teknisen ratkaisun.

”Ratkaisu on täysin implementoituna ensi vuoden maalis–huhtikuussa”, sanoo Solteqilla SAP-liiketoiminnasta vastaava Jaakko Virkki. ”On hienoa, että suomalaiset teollisuusyritykset kehittävät omaa liiketoimintaa ja pystyvät palvelemaan paremmin globaaleilla markkinoilla toimivia loppuasiakkaitaan. Tämä on myös Solteqille tärkeä projekti, koska S/4HANA on meille entuudestaan tuttu, meillä on siitä osaamista ja saamme jälleen uuden S/4HANA -projektin muiden onnistuneiden projektien jatkoksi.

”ARNONin S/4HANA-toteutus tulee olemaan ensimmäisiä Suomessa, jossa ratkaisu kattaa koko liiketoimintaprosessin”, sanoo Neomoren Consultingin projektipäällikkö Arto Julkunen.

ARNON Oy
Toni Ristamäki
Chief Operating Officer
+358 44 740 8330
toni.ristamaki@arnon.fi

Solteq Oyj
Jaakko Virkki
Head of SAP Business
+358 50 442 8039
jaakko.virkki@solteq.com

Neomore Consulting Oy
Jussi Grönholm
CEO
+358 50 64 542
jussi.gronholm@neomore.fi

SAP
Arto Saarinen
Head of Channel
+358 40 706 4632arto.saarinen@sap.com

ARNON Oy

Tarjoamme asiakkaillemme täydet teollisuuden sähkö- ja automaatiopalvelut. Palvelemme koneiden, laitteiden ja järjestelmien toimittajia etupäässä meri-, kaivos- ja uusiutuvan energian sektoreilla. Olemme näiden erikoisalojen huippuosaaja. Arnon. Art of Automation.

Solteq Oyj

Solteq on pohjoismainen IT-palveluiden ja ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, joka on erikoistunut liiketoiminnan digitalisaatioon sekä toimialakohtaisiin ohjelmistoihin. Keskeisiä toimialoja, joista yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus, ovat kauppa, teollisuus, energia ja palvelut. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Puolassa sekä Iso-Britanniassa 600 osaajan voimin.

Neomore Consulting Oy

Neomore Consulting Oy on Suomalainen SAP konsultointi- ja palvelutoimittaja. Työllistämme yli 70 pitkän kokemuksen omaavaa konsulttia ja yhdessä kumppaniverkostomme kanssa meitä on jo yli 100. Tarjoamme konsultointi-, sovelluskehitys- ja integraatiopalveluita teollisuus- ja palveluliiketoimintaan. Toimistomme sijaitsevat Espoossa ja Tampereella.

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • sap s/4hana
  • kumppani
  • sap hana
  • sap

SAP on SAP HANAn® päällä toimiva pilvipalveluyritys, joka on yrityssovellusohjelmistojen markkinajohtaja. Yhtiö auttaa erikokoisia yrityksiä kaikilla toimialoilla pääsemään parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin: 77 % transaktioiden liikevaihdosta maailmassa kulkee jossakin vaiheessa SAP-järjestelmän kautta. Koneoppimis-, IoT- ja kehittyneen analytiikan teknologiamme auttavat asiakkaitamme muuntamaan liiketoimintansa älykkääksi. SAP tuo ihmisille ja organisaatioille syvää liiketoimintanäkemystä ja edistää yhteistyötä, jonka avulla ne pysyvät kilpailijoita edellä. Yksinkertaistamme teknologian yrityksille niin, että ne voivat käyttää ohjelmistojamme siten kuin haluavat – ilman katkoksia. Kattavan sovellus- ja palveluvalikoimamme avulla yli 425 000 julkishallinnon ja yritysasiakasta voivat toimia kannattavasti, muuntautua ympäröivän maailman mukana ja saada aikaan muutoksen. Globaalilla asiakkaiden, kumppaneiden, työntekijöiden ja ajatusjohtajien verkostollaan SAP auttaa omalta osaltaan yritysten toimintaa ja ihmisten elämää. Lisätietoja www.sap.com ja www.sap.com/finland

Yhteyshenkilöt

Taina Kaitala

Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

Susanne Kapfer

Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798